Oma tili

Log in

Kieli

Valuutta

Ostoskori ( )

HAY

HAY

Vuonna 2002 perustettu tanskalainen Hay on tullut tunnetuksi kohtuuhintaisista mutta laadukkaista designhuonekaluistaan ja monipuolisista sisustustuotteistaan. Yrityksen perustaneet Rolf ja Mette Hay halusivatkin luoda yrityksestään uuden tanskalaisen huonekalusuunnittelun airueen, jossa arvostettua 1950- ja 60-lukujen tanskalaista suunnittelua tulkitaan kunnianhimoisen uudenlaisesti, sovitettuna 2000-luvun tarpeisiin mutta kuitenkin perinteitä kunnioittaen. Haylle suunnittelevat niin nuoret, ennakkoluulottomat ja uudet, kansainväliset kyvyt kuin myös jo tunnuksensa ansainneet suunnittelijat. Kaiken suunnittelun taustalla yhdistävänä tekijänä on Hayn sitoutuminen vaalimaan ja tukemaan nuorten lahjakkuuksien omaperäisiä ideoita kuitenkaan unohtamatta jo kansainvälisestikin tunnettujen ja arvostettujen suunnittelijoiden työn, ajatusten ja suunnittelun tarkastelua uudella tavalla - kaiken suunnittelun haasteena ja tavoitteena onkin uusien materiaalien löytäminen, kokeilu, innovatiivisuus sekä modernin teknologian hyödyntäminen tuotantoprosessissa. Tavoitteena on ensisijaisesti luoda tuotteita joilla on merkitystä käyttäjälleen.

HAY - kestävää muotoilua ja korkealuokkaisia tuotteita kohtuuhintaan.

Tavoitelleessaan täydellisten tuotteiden muotoilua HAY huomioi tilan, uuden teknologian ja ympäröivän yhteiskunnan, sekä pyrkii ymmärtämään modernin elämän perusteet. Hayn valikoimat ovat laajentuneet ja monipuolistuneet yrityksen elinkaaren aikana - huonekaluvalikoimaansa täydentämään HAY on tuonut markkinoille lisätarvike- ja mattokokoelman, joka koostuu moderniin ympäristöön sopivista tyynyistä, huovista, sängynpeitteistä, vaatepuista, jne. Vuonna 2011 HAY esitteli HAY Market –kokoelman, jonka inspiraationa ovat olleet torit ympäri maailman. Tänä päivänä Hay onkin tunnettu monipuolisena ja kansainvälisenä designyrityksenä, jonka suosittuun ja yhä laajenevaan valikoimaan kuuluu kaikkea sisustuksellisesta ja käytännöllisestä pientavarasta isokokoisiin huonekaluihin joiden käyttöalue ei ole rajattu vain kotiympäristöön vaan jonka valikoimaa voidaan hyödyntää aina niin yksityisissä kuin julkisissakin toimisto- ja työympäristöissä. Kaikille näille tuotteille toimii yhteisenä nimittäjänä visuaalinen omaperäisyys ja uudenlainen, nuorekkaan positiivinen ote.

HAY:llä juhlitaan konstailematonta muotoilua, joka halutaan pitää luotettavana, suoraviivaisena, iloisena ja toiminnallisena.

View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 1-12 / 306

Sivu
per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen
  1. AAC 10, pyörivä valkoinen

    300,00 €
  2. AAC 11, verhoiltu pyörivä

    497,00 €
  3. AAC 12 tuoli, etupuoli verhoiltu

    337,00 €
  4. AAC 12, kirkaslakattu tammi, 16 istuinväriä

    Alkaen 215,00 €
  5. AAC 12, mattalakattu tammi, 16 istuinväriä

    Alkaen 215,00 €
  6. AAC 12, musta, 16 istuinväriä

    Alkaen 215,00 €
  7. AAC 121 Chair, 1 vaihtoehto

    Alkaen 675,00 €
  8. AAC 121 Chair, Soft Duo, 1 vaihtoehtoa

    Alkaen 815,00 €
  9. AAC 121 Chair, Soft, 2 vaihtoehtoa

    Alkaen 716,00 €
View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 1-12 / 306

Sivu
per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen